| Rotu | Rhodesiankoira |
| Syntymäpäivä | 8. elokuuta 2005 |
| Sukupuoli | Narttu |
| Rekisterinumero | Fin43415/05 |
| Turkin väri | Punainen-vehnänvärinen |
| Isä | Can&Fin&Am Mva Ikimba Tumomak Sheikh |
| Emä | Kans&Fin&Lv Mva BaltV-04 Malozi Chamchela |
| Lonkat | A/A |
| Kyynärät | 0/0 |
| Selkä | Normaali (kuvattu 26.3.2007, vain el. lausunto) |
| Korkeus | 66 cm |
| Paino | 35 kg |
| Kasvattaja | Tuija Miettinen/Kennel Malozi |
Inka ei ehkä ole maailman paras leijonanmetsästäjä, mutta nykypäivän yhteiskuntaan, ja minulle, äärimmäisen sopiva koira. Siinä yhdistyy hyvä itsetunto, rohkeus, itsepäisyys ja omanarvontunto sopivaan määrään nöyryyttä, pehmeyttä ja hyväntahtoisuutta. Kuvaisin sen luonnetta sanalla simppeli. Sen kanssa on mutkatonta mennä mihin vain, koska se ei hössötä mistään ja se osaa käyttäytyä joka tilanteessa.
Inka on viilipytty, varma kuin kivi. Se ei pelkää mitään eikä ketään. Se ei joko ymmärrä pelätä, tai osaa pelätä. Sen mielestä kaikki on normaalia. Se ei muutenkaan ole stressaavaa tyyppiä. Se on hyväntahtoinen, eikä itse koskaan hakeudu konfliktiin, vaan yrittää omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, ettei myöskään vastapuoli ole vihamielinen.
Inka on erittäin koirasosiaalinen. Se tulee toimeen kaikenkarvaisten koirien kanssa kokoon, ikään, rotuun ja sukupuoleen katsomatta. Se vastaa kyllä, jos joku samankokoinen sille haastaa riitaa.
Usein puhutaan koirista, jotka ovat kooltaan pieniä, mutta luonteeltaan vähintään tanskandogin kokoisia. Inkalla asia on päinvastoin: pieni koiralapsi pakattuna isoon ruumiiseen. Inka on omasta mielestään sylikokoa. Syliin pitäisi päästä myös silloin kun jännittää esim. ulkoillessa, mutta 35 kg painavan koiran kantaminen ei onnistu minulta ihan tuosta vain... Inka on piloille hemmoteltu, se nukkuu sängyssä ja sohvilla, eikä lattiapaikka ole sille vaihtoehto kuin kesäkuumilla.
Inka on juuri niin kuuliainen, kuin toivoisin sen olevankin. Vaikka se heti 7 viikon iässä kokeilikin, että joutuuko se todella meidän lauman arvoasteikossa alimmalle tasolle, se on aina uskonut pelkkää murahdusta tai ärähdystä. Inka käy usein (etenkin ruoka-aikojen lähestyessä) kerjäämässä hellyyttä nousemalla syliin ja painalamma päänsä silmät sirrillä ja korvat luimussa päin naamaa. Jos riistavietin saisi poistettua, sitä voisi pitää missä vain ja milloin vain irti. Sen arkitottelevaisuus toimii kuin rasvattu. Se tulee aina ja vauhdilla, se päästää suustaan vaikka lenkkimakkaran, jos käsky käy. Mutta toisaalta siinä on ripaus omaa halua ja itsepäisyyttä. Kun se päättää tehdä asian tietyllä tavalla (esimerkiksi agilitykentällä ottaa tietyn esteen tutkaan), sitä ei saa ympäripuhuttua muuttamaan omaa toimintaansa. Agilitykentillä se aiheuttaa lisäksi suurta hilpeyttä heittämällä täydestä vauhdista 180 astetta ympäri, palaamalla metrin tai parin päähän, ja siivoavan kentän nameista.
Inka tuntuu välillä niin "lapaselta", että on vaikea muistaa, että se on todellisuudessa rohkea koira. Tavatessaan jonkun pelottavan henkilön (kuten joulupukin) tai esineen, se ei ota askeltakaan taaksepäin, vaan menee häntä pystyssä muristen ja/tai haukkuen katsomaan, mikä tämä uhkaaja on. Jos uhkaaja todetaan vaarattomaksi (kuten joulupukki, joka olikin tuttu henkilö), se otetaan helpottuneena ja onnellisena vastaan, mutta potentiaalisia uhkia vartioidaan, kunnes uhka on ohi ja/tai annetaan uusia ohjeita. Kuitenkaan Inka ei poimi uhkia täysin tyhjästä, eikä sen kanssa tarvitse lenkillä pelätä sitä, että se puolustaisi minua esimerkiksi tavallista lenkkeilijää kohtaan.
Vieraista ihmisistä Inka ei juuri välitä. Vähän se saattaa lahjetta nuuhkaista, mutta yleensä siinä se. Poikkeuksiakin löytyy. Tuttuja se tervehtii sitäkin riemukkaammin mm. hyppimällä päälle. Ja hyppimiseen ei tunnu tehoavan oikein mikään (ollaan kokeiltu torumista, selän kääntämistä ja taivaisiin tuijottelua, istumista...). Tehokkaimmaksi olen todennut hillityn tervehtimisen, eli en itse tee kotiintulosta minkäänlaista ohjelmanumeroa. Inkan hyppiminen ei rajoitu ainoastaan tervehtimistilanteisiin, vaan se saattaa hypätä myös esim. jännittävän tilanteen jälkeen ja hauskan koirakaverin tapaamisen jälkeen.
Inka on Ahne isolla A:lla. Mikä vaan, ja kuinka paljon vaan kelpaa. Ja määrä korvaa laadun! Varastelu on meillä iso ongelma, tai lähinnä se vaatii omistajalta äärimmäistä tarkkuutta. Voin nykyään jo jättää pihvin sohvapöydälle ja käydä vessassa, ja tullessani takaisin pihvi on edelleen lautasella (vieressään hypnotisoitunut ja kuolaava koira), mutta viidakon lait astuvat voimaan heti, kun ulko-ovi kolahtaa kiinni takanani. Finders keepers, losers weepers. Inkaa ei yksinkertaisesti voi päästää keittiöön, koska se syö leivät, makaroonit, omat kuivamuonat, herkut, roskat... Inka on avannut myös kaappien ovia. Eikä syöminen rajoitu pelkkiin ruokiin, tarpeen tullen myös kääremuovit, -paperit ja -foliot kelpaavat. Toisaalta, ruokahalunsa takia Inkaa on tarvittaessa hyvin helppo lääkitä, se kun syö myös parafiniöljyn puhtaana. Tosin sitä parafiniöljyäkin tarvittaisiin huomattavasti harvemmin, jos ei Inkan suolistoon tarttuisi aina sitä ja tätä...
Varsinaisia tuhoja meillä ei ole juuri tehty. Alkuaikoina olimme hyvin paljon kotona (ensin isäni sairaslomalla, sen jälkeen minä abi-vuottani viettämässä). Lisäksi perheeseemme kuului silloin vielä Alli-bokseri. Kun koirat olivat kahdestaan kotona, Inka ei edes mieltänyt olevansa yksin ja kun tulimme kotiin, oli olkkarissa korkeintaan jyystetty halkoa (olohuoneessamme on takka, Inka kävi polttopuista itselleen purupuun valkkaamassa). Kun Alli kuoli helmikuussa, Inka rupesi olemaan häkissä yksinolonsa ajan. Olin edelleen hyvin paljon kotona, koska minun lukulomani alkoi helmikuun puolessa välissä. Muutenkin Inkan tuhot ovat olleet melko vaatimattomia, se on yleensä keskittynyt huonekasveihin (mikä ei ole kovin mukavaa niiden mahdollisen myrkyllisyyden takia..) ja kaikkein karmeimmassa kunnossa oleviin lenkkareihin.